Avainsana: Raitajuuri

Syö sydämesi kyllyydestä – Maailman Sydänpäivän punainen menu

Kaupallinen yhteistyö: Sydänliitto

Tee sydänterveydestä näkyvää syömällä sydämesi kyllyydestä punaista väriä. Maailman sydänpäivää vietetään sunnuntaina 29.9. ja teemana on kasvikset sekä niiden lisääminen päivittäiseen ruokavalioon. Valmistimme juhlapäivän kunniaksi kauniin punaisen menun, jonka avulla yllätät taatusti illallisvieraat! Yhdistimme syksyn punaiset sesonkikasvikset sydänterveyttä edistävällä tavalla täysjyväviljaan, kalaan ja kasvispohjaisiin proteiinilähteisiin. 

 Levitteille sopivat kovat leivät, kuten hapankorput, salaattien kanssa voi tarjota patonkia tai sämpylöitä. Monet ruokalajit sopivat myös tavalliseen arkeen ruokahetkiä piristämään. Kaikki reseptit on tehty kuudelle.

Reseptien  -merkityt tuotteet löydät Sydänmerkillä varustettuna.

Punakaalisalaatti

Raaka-aineet:

600 g punakaalia

1 granaattiomena

1 ruukku tuoretta korianteria

 

Kastike:

2 dl omenamehua

0,5 dl omenaviinietikkaa

0,5 dl öljyä (esim. Auringonkukka)

1 rkl korianterin siemeniä

 

Tee näin:

1. Laita kastikkeen ainekset kattilaan. Keitä kastiketta hiljalleen välillä sekoittaen, kunnes nesteestä on haihtunut noin puolet.

2. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi ja lisää kastikkeen sekaan. Jatka keittämistä miedolla lämmöllä, kunnes kaali pehmenee hieman.

3. Nosta kattila liedeltä, anna kaaliseoksen jäähtyä ja nosta maustumaan jääkaappiin noin tunniksi.

4. Käsittele sillä välin granaattiomena ja hienonna korianteri.

5. Valuta kaalit tarvittaessa, jos nestettä on kertynyt runsaasti kattilaan. Lisää sekaan korianteri koristele salaatti granaattiomenan siemenillä.

Punainen lehtisalaatti

Raaka-aineet:

4 tomaattia

2 ruukkua tammenlehtisalaattia

 

Kastike:

1 sitruuna

3 rkl öljyä

2 rkl punaviinietikkaa

1 tl sokeria

 

Koristeluun:

punaista basilikaa

 

Tee näin:

1. Valmista ensin kastike. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori pieneen kulhoon. Halkaise sitruuna ja purista mehu sekaan. Lisää loput raaka-aineet ja sekoita.

2. Halkaise tomaatit ja purista enimmät siemenet pois. Hienonna tomaatit pieniksi kuutioiksi.

3. Huuhtele salaatti, valuta huolellisesti ja revi se sopiviksi suikaleiksi. Sekoita sekaan tomaatit ja kastike.

4. Koristele salaatti punaisilla basilikan lehdillä.

 

Punainen pesto

Raaka-aineet:

8 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä

1 ruukku tuoretta persiljaa

1 valkosipulinkynsi

1 punainen chili

0,75 dl öljyä tai aurinkokuivattujen tomaattien öljyä

1 dl raastettua parmesaania

(ripaus rouhittua mustapippuria) (1 mm suolaa)

 

Tee näin:

1. Laita raaka-aineet tehosekoittimeen ja aja sileäksi tahnaksi. Peston tekeminen onnistuu myös sauvasekoittimella.

2. Maista pestoa ja lisää tarvittaessa ripaukset mustapippuria ja suolaa. Tarjoile täysjyväleivän levitteenä.

Punajuurihummus

Raaka-aineet:

6 (500g) punajuurta

250 g (1 tlk) kikherneitä

1 sitruuna

2 rkl tahinia

1 tl kuminan siemeniä

1 tl korianterin siemeniä

(½ dl öljyä)

(½ – 1 tl suolaa)

Koristeeksi tuoretta persiljaa

 

Tee näin:

1. Kuori punajuuret. Leikkaa ne 1 cm kuutioiksi ja laita leivinpaperin päälle uunipellille.

2. Paahda punajuuria 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmentyneet.

3. Valuta kikherneet ja purista sitruunan mehu. Lisää kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja massa sileäksi tahnaksi. Lisää tarvittaessa (oliivi)öljyä, jos hummuksesta ei tule riittävän levittyvää. Maista ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.

4. Laita valmis hummus tarjoiluastiaan. Koristele tuoreella persiljalla ja tarjoile täysjyväleivän kanssa.

 

Lasimestarin lohi

Raaka-aineet:

400 g lohifileetä

1 punasipuli

1 punainen porkkana

 

Mausteliemi:

5 dl vettä

2 dl sokeria

1,5 dl punaviinietikkaa

1,5 rkl suolaa

10 kpl maustepippureita

10 kpl valkopippureita

2 laakerinlehtiä

1 tl sinapinsiemeniä

 

Tee näin:

1. Valmista ensin liemi mittaamalla ainekset kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi hiljalleen sekoittaen, kunnes sokeri on sulanut liemeen.

2. Kuori porkkana ja leikkaa se parin millin paksuisiksi viipaleiksi. Kuori sipuli ja leikkaa suikaleiksi. Lisää kasvikset liemeen ja keitä muutama minuutti.

3. Leikkaa lohi noin peukalonpään kokoisiksi kuutioiksi.

4. Laita kalan palat suureen lasipurkkiin kerroksittain kiehautettujen kasvisten kanssa. Kaada lopuksi kuuma mausteliemi kalojen päälle ja sulje kansi. Jäähdytä huoneenlämmössä.

5. Nosta lasimestarin lohi maustumaan jääkaappiin vuorokaudeksi.

 

Marinoidut kidneypavut

Raaka-aineet:

300 g (n.1,5 tlk) kidneypapuja

1 punasipuli

2 valkosipulin kynttä

1 dl hienonnettua tuoretta oreganoa

0,5 dl öljyä

0,5 dl sitruunan mehua

¼ tl suolaa

ripaus rouhittua mustapippuria

 

Tee näin:

1. Valuta pavut. Hienonna sipulit mahdollisimman pieneksi silpuksi. Laita raaka-aineet kannelliseen astiaan.

2. Lisää hienonnettu oregano, öljy, sitruunamehu ja mausteet. Sekoita.

3. Anna papujen marinoitua muutama tunti ennen tarjoilua jääkaapissa.

Paahdetut juurekset

Raaka-aineet:

8 (650g) puna- ja raitajuuria

0,5 dl öljyä

2 rkl hunajaa

4 rosmariinin oksaa

0,5 tl suolaa ripaus rouhittua mustapippuria

1 dl saksanpähkinöitä

 

Tee näin:

1. Kuori juurekset ja lohko ne noin peukalon kokoisiksi paloiksi.

2. Levitä juureslohkot uunivuokaan ja sekoita mukaan öljy, hunaja ja rosmariinin oksat.

3. Lisää sekaan ripaus suolaa ja mustapippuria

4. Paahda juureksia 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

5. Lisää sekaan saksanpähkinät ja paista vielä noin 15 minuuttia.

6. Tarjoile lämpimien ruokalajien lisuukkeena tai käytä jäähdytettynä salaatin seassa.

Vispipuuro

Raaka-aineet:

1,5 l vettä

3 dl punaisia marjoja, kuten puolukkaa, karpaloita ja punaviinimarjoja

0,75 tl suolaa

3,5 dl ruisjauhoja

2 dl sokeria

 

Tee näin:

1. Lisää vesi, marjat sekä suola kattilaan. Kiehauta ja lisää sekaan jauhot koko ajan sekoittaen. Kiehauta puuro uudelleen ja anna sen jälkeen hautua kannen alla noin tunnin ajan säännöllisesti sekoittaen.

2. Nosta puuro jäähtymään ja lisää sekaan sokeri. Anna puuron jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

3. Ennen tarjoilua vatkaa sähkövatkaimella jäähtynyttä puuroa noin kymmenen minuuttia. Mitä enemmän vatkaat, sen kuohkeampaa puuroa saat. Tarjoile vispipuuro tuoreiden marjojen ja maidon kanssa.

 

   Tästä merkistä tunnistat Sydänmerkki-tuotteen kaupassa.

 

P.S. Myös Satokausikalenteri 2020 sisältää sydämen asiaa! Mukana tietokirjaosiossa on ensimmäistä kertaa Sydänliiton kanssa yhteistyössä toteutettu Sydänterveyttä edistävä ruoka – infopaketti.


Lue lisää sydänterveydestä Sydänliiton sivuilta ja ota seurantaan myös sydämelliset sometilit Facebookissa Suomen sydänliitto ja Instagramissa @sydänliitto!

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.

Onko tässä helpoin pizza ikinä? – Nyt tulee tortillapizza!

Kaupallinen yhteistyö: Tortillas La Familia

Tällä kertaa jaetaan syksyn taatusti hauskin ja innovatiivisin resepti! Ei ihan heti tule mieleen tilanne, johon tämän postauksemme tähdet, super helpot tortillapizzat, eivät sopisi.

Varaudu, että näistä tulee keittiösi vakioherkku!

Pienen perheyrityksen intohimo

Tärkeimmät ensin, sillä päivän resepti rakentuu autenttisten maissi-tortillojen varaan.

Tortillas La Familia on Espoon Juvanmalmilla majaansa pitävä pieni suomalais-meksikolainen perheyritys, joka valmistaa tortillat Meksikosta tuodulla perinteisellä tortillakoneella, intohimolla ja aidolla meksikolaisella reseptillä. Yritys on perustettu vuonna 2016 ja siitä lähtien pienen perheen voimin pyörivän tortillatehtaan tavoitteena on ollut tuoda laadukas meksikolainen ruoka jokaiseen suomalaiseen keittiöön!

Tortillas La Familia -tortillat löydät K-ruokakaupan pakasteosastolta, kannattaa tsekata gluteeniton pakastetiski. Tortillat ovat halkaisijaltaan 14 cm, mikä on alkuperäinen Meksikossa käytetty koko.

Miksi valita Tortillas La Familian tortillat?

Me Satokausikalenterilla olemme olleet Tortillas La Familia -tuotteiden faneja jo pitkään ja haluamme osaltamme kertoa symppiksen perheyrityksen tarinaa!

Maissitortillalla on vahvat ja pitkät perinteet meksikolaisessa keittiössä, tortilloja on käytetty tuhansien vuosien ajan. Tortilla La Familian tortillat valmistetaan perinteitä kunnioittaen, siksi nämä tortillat maistuvat niin autenttisilta kuin Meksikon ulkopuolella on mahdollista

Tekstuuri on taipuisa ja sopivan sitkoista. Sopivan pieni koko on Meksikolla yleisin ja sopii siksi parhaiten tacoihin. Isommat valmistortillat edustavat tex-mex-keittiötä ja niitä voi käyttää esimerkiksi burritoissa.

Tässä lisää syitä:

  • Tortillas La Familian tortillat on todella helppokäyttöisiä ja nopeita valmistaa. Koko pakkauksen saat käyttöösi sulattamalla pakkaus huoneenlämmössä noin 30 minuutin ajan.
  • Voit käyttää myös yksittäisiä tortilloja suoraan pakkasesta! Irrota tortillat toisistaan esimerkiksi voiveitsellä ja lämmitä pannulla tai uunissa.
  • Täytteeksi sopii melkeinpä mikä tahansa raaka-aine
  • Aito maku ja hyvä koostumus tulee nimenomaan maissijauhoista, tämä tortilla ei mene helposti rikki taittaessa.
  • Koska tortilloja myydään pakasteena, niin niissä ei ole turhia säilöntaaineita, kyseessä on kotimainen puhdas ja laadukas tuote.
  • Sopii moneen ruokavalioon (gluteeniton ja vegaani).
  • Käytetty maissijauho on GMO-vapaata.
  • Pienen perheyrityksen valmistamia, suurella sydämellä ja intohimolla.

Tortillojen täytteet syksyllä

Tortillapizzojen täytteisiin valitsimme heviosaston parhaita raaka-aineita juuri nyt. Ohueksi viipaloitu punajuuri ja raitajuuri toimivat erinomaisesti, sillä 10 minuutin paahtaminen pehmentää juurekset jo sopivasti.

Metsät ovat juuri nyt pullollaan erilaisia sieniä, sekä tatteja, että vahveroita. Kokeile kantarelleja tai suppilovahveroita.

Syys-lokakuussa vihreistä kasviksista reseptiin pääsi niin kesäkurpitsa, jonka kasvukausi on venynyt poikkeuksellisen pitkäksi lämpimistä ilmoista johtuen.

Ruusukaali on tuoreempi, mutta hauska tuttavuus pizzan täytteenä. Leikkaa kanta ja irroita lehdet. Kevyt paahteisuus antaa ruusukaalille syvän maun.

Tortillapizzat valmistuvat käden käänteessä! Esivalmisteluksi riittää uunin kuumennus ja kasvisten leikkaaminen ohuiksi viipaleiksi. Voit kokeilla tehdä tortillapizzoista tomaattipohjaisia tomaattipyreen avulla tai käyttää ranskankermaa, jolloin saat rapeita valkopohjaisia pizzoja.

Helpot tortillapizzat

  • Tortillas La Familia -tortilloja
  • ketsuppia (tai tomaattipyreetä)
  • ranskankermaa
  • punajuurta
  • raitajuurta
  • kesäkurpitsaa
  • ruusukaalia
  • sieniä
  • mozzarella-juustoa ja/tai fetaa
  • basilikaa viimeistelyyn

Kuumenna uuni 180 asteeseen ylälämmölle. Leikkaa kasvikset ohuiksi viipaleiksi. Sivele tortillan päälle ketsuppia tai ranskankermaa. Kokoa erilaisia pizzoja ja nosta 10 minuutiksi uunin yläosaan kypsymään.

Täyteideat esim:

ruusukaali + feta
punajuuri + raitajuuri + feta
kesäkurpitsa + mozzarella
punajuuri + mozzarella
kantarelli + mozzarella
raitajuuri + kantarelli + feta

Keksi lisää täytteitä! Kokeile esimerkiksi sinihomejuustoa ja päärynää, kurpitsaa, tomaattia…

Tässä ovat varmaan parhaat ja helpot gluteenittomat pizzat myös! Kokeile ja kerro meille mitä täytteitä itse laittaisit pizzaan juuri nyt!

***

Tortillas La Familia -tortillat löydät K-ruokakauppojen pakasteosastolta, yleensä gluteenittomien pakasteiden puolelta.

Seuraa Tortillas La Familiaa Facebookissa sekä Instagramissa, niin saat hyviä vinkkejä ja lisää tietoa autenttisesta meksikolaisesta ruoasta.

Syksyn kaunein – Juureskeitto hummussilmällä

Kaupallinen yhteistyö Sevan

Tykkäätkö sinäkin hummuksesta? Kysyimme Instagramissa tällä viikolla ideoita hummus-ruokiin ja vastaanotto oli lievästä sanottuna lämmin – kuuma suorastaan! Kuuma on myös Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän keittiö, jos ruokatrendejä on uskominen. Molemmissa hummus edustaa ruoanlaiton tukipilaria.

Viime kesänä kokkasimme värikkään meze-lautasen. Postauksessa kerroimme miksi hummusta kannattaa syödä ja samat asiat pätevät edelleen: kikherneistä valmistettu hummus on herkullinen, monipuolinen ja terveellinen lisuke kaikkiin ruokavalioihin ja kaiken ikäisille.

Ravinteikas hummus sisältää runsaasti kasvipohjaista proteiinia ja hyvää rasvaa oliiviöljystä. Hyvän hummuksen tunnistaa pehmeästä ja kuohkeasta koostumuksesta sekä lyhyestä raaka-ainelistasta.

Kaikki edellä mainitut asiat yhdistyvät saumattomasti Sevan hummuksissa. Sevan on ruotsalainen perheyritys, joka syntyi, kun yrityksen perustaja, beirutilainen Hratch Maroutian päätti alkaa valmistaa itselleen tutun makuisia tuotteita.

Tänä päivänä Sevan-tuoteperheeseen kuuluu autenttisia herkkuja erilaisista hummuksista tuorefalafeleihin, mausteista kuiva-aineisiin, kikherneistä vuohenjuustoon ja pikkelöityihin kasviksiin.

Uudet maut

Sevan uudisti alkusyksystä erittäin suosittujen hummusten reseptin ja toi markkinoille uutuuksia. Jos merkin hummukset kuuluivat aikaisemmin koekeittiömme suosikkeihin, niin uudistetun reseptin myötä näitä tullaan ihan takuuvarmasti näkemään jatkossakin osana kasvispainotteista ruoanlaittoamme.

Sevan hummus on nykyään entistä kermaisempi ja täyteläisempi. Original hummus hurmaa juuri sopivan happamalla maullaan. Uutuuksista erityisesti  Hummus Hot’n’Spicy tykästytti pienellä potkullaan, mausteisuus on paprikan, valkosipulin ja chilin (1%) yhdistelmää. Hummus Basilika sekä Hummus Aurinkokuivattu tomaatti puolestaan ihastuttavat erityisen kauniilla ulkomuodolla, joka sopii astetta tyylikkäämpäänkin pöytään.

Kokeile myös muita Sevan hummuksia ja tahnoja. Esimerkiksi Paprikatahna eli perinteinen muhammarana on todella koukuttava ja sopii paahdetuille ja grillatuille kasviksille kuin nenä päähän.

Tapoja käyttää hummusta

Lupasimme Instagramissa testata kiinnostavimpia hummus-ideoita koekeittössä. Dippailu ja leivän päällä tuntuivat olevan kaikkein suosituimmat käyttötavat kaikessa helppoudessaan. Hummus on erinomainen dippi vihanneksille ja hyvä ravintosisältö tekee hummus-naposteluvihanneksista ravitsevan välipalan.

Muita kiinnostavia ideoita olivat muun muassa hummuksen käyttö pastakastikkeissa, suolaisissa puuroissa, kasvispihvien sidosaineena ja välipalana ihan sellaisenaan lusikoituna.

Inspiroiduimme erityisesti ehdotuksesta käyttää hummusta sosekeitossa! Hummussilmä, kyllä yhteisömme todisti jälleen olevansa meitä viisaampi. Pistimme idean toteutukseen.

Syksyn värikkäimmät juurekset

Juuri nyt erilaiset juurekset ovat parhaimmillaan. Vuoden vihanneksen tittelin voittaneen punajuuren maku sopii lämpimiin syysruokiin oivallisesti. Kauppojen hyllyjen tuoreempi tulokas, raitajuuri, hurmaa ihanalla ulkonäöllään. Kokeile myös keltajuurta, joka tuo kivaa vaihtelua punajuuren kirkkaaseen väriin.

Mikäli epäröit uudempien tulokkaiden, raita- ja keltajuuren käyttöä, niin huoli pois! Jos osaat valmistaa perunaa, niin osaat valmistaa näitä trendikkäitä kasviksiakin. Voit paahtaa, keittää ja soseuttaa juurekset. Lisäksi niitä voi käyttää ohueksi leikattuina raakana salaateissa tai vaikkapa pikkelöitynä. Mandoliini on hyvä apuväline kovien juuresten viipaloimiseen – varothan sormiasi.

Juureskeitto hummussilmällä

Kahdelle

Kuori juurekset. Leikkaa raitajuuresta muutama ohut siivu keiton koristeluun. Pilko loput juurekset kuutioiksi. Keitä suolatussa vedessä punajuuri ja raitajuuri. Kun juurekset ovat pehmenneet, niin kaada ylimääräinen vesi pois. Soseuta juurekset sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa, lisää kasvislientä, kunnes koostumus on mieluinen. Kuumenna sose ja nosta liedeltä. Lisää jogurtti (älä kuumenna enää, ettei jogurtti juoksetu) ja sekoita.

Tarjoile keitto hummuksen ja leivän kanssa. Koristele keitto raitajuuren viipaleilla ja vaikkapa seesaminsiemenillä.

Vinkki! Saat vaihtelua keittoon vaikkapa porkkanoilla, perunalla, bataatilla, keltajuurella tai muilla juureksilla.

Sen lisäksi, että tämä keitto on huippuhyvää, on se myös aivan upean näköinen ja värinen! Värikäs soppa tuo piristystä syksyn päiviin. Kokeile!

***

Seuraa Sevania Instagramissa @sevanfood_suomi ja Facebookissa Sevan Suomi. Tileiltä löydät inspiroivaa reseptiikkaa ja säännöllisiä kilpailuja.

Katso myös Satokausikalenterin reseptit:

Maailman paras kasvislasagne

Kolmen kaalin salaatti

Kauden kasvispannu

Vihreät pavut ja halloumia

Porkkapesto