Kaupallinen yhteistyö: Kikkoman

Vegaaninen hitti, porkkala, toimii kylmäsavulohen tilalla myös uuniperunan täytteessä! Pikaporkkala syntyy perusversiota nopeammin ja saa makua soijakastikkeesta. Täyteläinen porkkalatahna sekoitetaan kaurafraichesta, majoneesista sekä  punasipulista ja lusikoidaan uuniperunoiden päälle.

Kuudelle

Pikaporkkala:

  • 3 isoa porkkanaa
  • 3 rkl öljyä
  • 2 rkl Kikkoman soijakastiketta
  • 2 tl valkoviinietikkaa
  • 1 tl nestesavua
  • ½ nori-merileväarkki 

Porkkalatahna:

  • 1 annos pikaporkkalaa
  • 2 dl kaurafraichea tai kermaviiliä
  • 1 dl (vegaanista) majoneesia
  • 1 pieni punasipuli
  • ½ sitruunan mehu
  • 1 rkl tuoretta kirveliä hienonnettuna (tai tilliä)
  • suolaa ja mustapippuria

Uuniperunat:

  • 6 isoa jauhoista perunaa
  • öljyä ja suolaa
  • foliota

Pikaporkkala:

Kuori porkkanat ja leikkaa ne ohuiksi suikaleiksi kuorimaveitsellä tai mandoliinilla. Sekoita keskenään öljy, soijakastike, valkoviinietikka ja nestesavu. Sekoita marinadi porkkanoiden joukkoon ja levitä porkkanat leivinpaperille uunipellille. Paista porkkanoita 200 asteessa 20 minuuttia. 

Hienonna nori-merileväarkki ja sekoita se jäähtyneiden porkkanoiden joukkoon.

Porkkalatahna:

Hienonna porkkalat ja sekoita ne kaurafraichen ja majoneesin kanssa. Kuori ja hienonna punasipuli, lisää se tahnan joukkoon. Mausta tahna sitruunan mehulla, kirvelillä, suolalla ja mustapippurilla.

Uuniperunat:

Pese perunat huolellisesti ja tee niiden pintaan ristiviilto noin perunan puoliväliin asti. Hiero perunoihin öljyä ja suolaa ja kääri ne folioihin. Paista perunoita 200 asteessa koosta riippuen tunnista puoleentoista. Tarjoile uuniperunat porkkalatahnan kanssa.


Lue lisää maustekastikkeista ja katso mainiot reseptivinkit osoitteesta kikkoman.fi. Muista myös seurata Kikkomania Facebookissa.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme jatkossa reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.