Mahtava mokkapalavuosi 2022 on virallisesti pyörähtänyt käyntiin. Mokkapalavuoden aikana klassikkoleivoksesta julkaistaan herkullisia Satokausi-reseptejä Lejoksen maahantuomaa alkuperäistä Van Houten -kaakaota hyödyntäen. Kuka olisikaan parempi lähettiläs maukkaalle klassikolle kuin ruokaa rakastava, mediastakin tuttu, upea Hanna Sumari.

Rakastan herkkuja ja haasteita. Kun syön herkkuja, syön vain sellaisia, joiden kalorit kannattaa ottaa vastaan. Kun leivon, leivon rakkaudella hyvää, mutta vaikeaa sen ei tarvitse olla. Sokerista, voista, ehkä lorauksesta öljyäkin ja ihanasta ainoasta oikeasta kaakaosta, Van Houtenista saa aikaan meheviä, helposti valmistuvia herkkuja, jotka vievät mokkapalat seuraavalle tasolle. Van Houten -tasolle!” kertoo Hanna.

Hanna haluaa viedä aina muodissa olevat ja mehukkaat mokkapalat seuraavalle tasolle yhdistämällä laadukkaat raaka-aineet mielenkiintoisiin yhdistelmiin. Mokkapalavuoden aikana esitellään neljä erilaista ja maukasta Satokausi-reseptiä.

Kaakaojauhe saa pian uuden ulkoasun! 

Parhaat mokkapalat valmistuvat alkuperäisen ja aidon jo 101-vuotiaan tumman sekä täyteläisen Van Houten -kaakaojauheen avulla. Syksyllä 2022 perinteinen kaakaopaketti saa uuden ja uljaan ulkoasun, mutta tuote pysyy yhtä laadukkaana sekä monikäyttöisenä kuin ennenkin.

Perinteistä C. J. van Houtenin Amsterdamissa kehittämää kaakaojauhetta tuo maahan suomalainen Lejos. Jo 100 vuoden ajan Lejos on tuonut maailman arvostetuimpia brändejä suomalaisten saataville. Yrityksen satavuotinen tarina alkoi kaakaon maahantuonnista, mutta Lejos on tutustuttanut suomalaiset muun muassa myös appelsiineihin tuomalla niitä ensimmäisten joukossa Suomeen.

Koko perheen kestosuosikki viedään seuraavalle tasolle tämän maukkaan ja raikkaan reseptin avulla:

Satokausikalenterin veriappelsiinimokkapalat 

Keikauskakut olivat aikoinaan kuumaa huutoa ja silloin niiden pääosassa olivat säilykeananakset ja -kirsikat. Nyt keikauskakku tekee paluun mokkapalojen muodossa ja mukana on sesongin parhaat sitrushedelmät: tämän reseptin tähti onkin veriappelsiini! 

Appelsiini ja suklaa ovat herkullinen ja klassinen yhdistelmä, eikä suotta. Tähän leivokseen suklaisuutta tuovat sekä Van Houten -kaakaojauhe että pieni määrä suklaahippuja. Leivontaan käytetään Hungry Chef 00 -pizzajauhoja, jotka ovat jauhatukseltaan melko hienoa. Kun taikinaan lisätään vielä hitunen kookoshiutaleita, saavat leivokset lisämakua ja kuohkeutta. 

Valmiista mokkapaloista tulee hieman tavanomaista korkeampia, joten leivontaan kannattaakin käyttää korkeareunaista vuokaa.

Veriappelsiinien sijaan voit myös käyttää puoliveriappelsiineja tai perinteisiä appelsiineja. Kaikista vaihtoehdoista tulee yhtä herkullinen lopputulos!

 

Noin 35 cm x 25 cm kokoinen, korkeareunainen vuoka

 

  • 5–6 veriappelsiinia
  • 4 rkl veriappelsiinin mehua
  • 1 dl + 3 dl sokeria
  • ½ dl fariinisokeria
  • 4 kananmunaa
  • 4,5 dl oliiviöljyä
  • 4 dl Hungry Chef 00 -pizzajauhoja
  • 1,5 dl kookoshiutaleita
  • 3 tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • 1,5 dl Van Houten -kaakaojauhetta
  • 4 rkl sitruslikööriä (esim. Grand Marnier, voi korvata myös veriappelsiinin mehulla)
  • 2 rkl veriappelsiinin raastettua kuorta
  • 2 tl vaniljatahnaa
  • 150 g maitosuklaahippuja
  • oliiviöljyä vuoan voiteluun

 

Laita uuni lämpiämään 200-asteeseen.

Leikkaa leivinpaperista yhtenäinen pala, joka peittää vuoan pohjan ja pitkät reunat. Voitele vuoan pohja ja pitkät reunat pienellä määrällä oliiviöljyä, jotta leivinpaperi pysyy hyvin paikallaan. Aseta leivinpaperi voideltuun vuokaan ja voitele tämän jälkeen leivinpaperilla vuorattu pohja ja vuoan kaikki reunat runsaalla määrällä oliiviöljyä.

Leikkaa veriappelsiineista kantapalat ja purista niistä mehu. Leikkaa jäljelle jääneet keskiosat ohuiksi, muutaman millin paksuisiksi, pyöreiksi viipaleiksi.

Sekoita 1 dl sokeria ja 4 rkl appelsiinimehua pienessä kulhossa ja levitä se leivinpaperilla vuoratun ja oliiviöljyllä voidellun vuoan pohjalle. Asettele sen jälkeen vuoan pohjalle ohuita veriappelsiiniviipaleita hieman lomittain.

Riko huoneenlämpöiset kananmunat kulhoon ja lisää kulhoon 3 dl sokeria ja fariinisokeri. Vaahdota kananmunat ja sokerit kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää oliiviöljy ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti sekoittaen. 

Sekoita kuivat aineet, eli pizzajauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe, kulhossa. Siivilöi seos. Lisää kookosjauhe siivilöityjen jauhojen joukkoon.

Sekoita kosteat aineet, eli sitruslikööri, vaniljatahna ja raastettu kuori, pienessä kulhossa.

Lisää kuivat ja kosteat aineet taikinaan vuorotellen, varovasti sekoittaen. Aloita ja lopeta kuivilla aineilla ja lisää kosteat aineet kahdessa osassa. Lisää hieman kuivia aineita kosteiden aineiden lisäysten välillä. Sekoita viimeiseksi joukkoon maitosuklaahiput.

Kaada taikina vuokaan lomittain aseteltujen sitrusviipaleiden päälle, tasoita pinta ja laita vuoka uuniin. Laske uunin lämpötila 180-asteeseen. Paista kypsäksi, noin 30–40 minuuttia.

Anna kypsän leivoksen jäähtyä 15 minuuttia, ennen kun kumoat sen ritilän päälle jäähtymään. Varo kumotessa, sillä vuoasta saattaa valua nestettä leivosta kumotessa.

Voit syödä mokkapalat saman tien, mutta mehukkaimmillaan ne ovat seuraavana päivänä. Voit säilyttää mokkapalat kelmuun käärittynä huoneenlämmössä.

 

Lisätiedot:

Säde Svar puh. 040 077 7285  sade.svar@lejos.fi

Samuli Karjula puh. 044 026 5164 samuli@satokausi.fi