Pienien veriappelsiinitorttujen pohjan ja täytteen voi tehdä valmiiksi ja yhdistää juuri ennen tarjoilua.

9 torttua

Valmistusaika: 10 min (pohja) + 15 min (täyte)

Kypennysaika: 20 min (pohja)

Ainekset

pohja
  • 1 3/4 dl mantelijauhoa
  • 3 rkl kookosjauhoa
  • 1 munanvalkuainen
  • 0,5 dl voita sulatettuna
Veriappelsiinitahna
  • 0,2 dl suolatonta voita
  • 1 rkl hunajaa
  • yhden veriappelsiinin mehu
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • sitruunan kuori
  • 3 munan keltuaista
Voiteluun
  • suolatonta voita
Koristeluun
  • Veriappelsiinilohkoja

Valmistus

  1. Lämmitä uuni 175° C.
  2. Rasvaa esimerkiksi muffinssipelti tai muu matala vuoka valmiiksi.
  3. Yhdistä kaikki pohja-ainekset monitoimikoneeseen ja sekoita tasaiseksi massaksi. Valmiin taikinan pitäisi muodostaa pallo.
  4. Jaa taikina vuokiin ja painele tasaisesti reunoille.
  5. Paista uunissa n. 15 min tai kunnes pohjat ovat kauniin ruskeita. Anna jäähtyä kunnolla.
  6. Valmista tahna sulattamalla voi miedolla lämmöllä kattilassa. Kun voi on sulanut poista kattila levyltä ja sekoita joukkoon mehut, sitruunankuori, hunaja. Sekoita kunnes seos on tasaista.
  7. Vatkaa joukkoon kananmunankeltuaiset ja palauta kattila levylle ja kuumenna varovasti jatkuvasti vatkaten kunness keltuaiset ovat sakeuttaneet seoksen.
  8. Ota pois lämmöltä ja anna jäähtyä.
  9. Lusikoi tahnaa torttupohjaan ja koristele muutamalla veriappelsiinilohkolla. Syö mahdollisimman pian.