Puutarhakalenterin suosio yllätti meidät täysin viime vuonna. Emme arvanneet, miten moni innostuisi poimimaan auringon kypsyttämiä tomaatteja omalta parvekkeelta tai perustamaan pihalleen kokonaisen kasvimaan. Kalenterin ympärille on muodostunut oma yhteisö nyt myös sosiaaliseen mediaan, missä olemme päässeet jakamaan onnistumisen hetkiä yhdessä! Parasta! 

Puutarhakalenteri 2022 on sinulle, joka olet haaveillut puutarhaharrastuksen kokeilemisesta tai haluat jatkossakin saada vinkkejä ja ohjeita hyötykasvien hoitoon.

Miksi kasvattaa ruokaa itse? Jos epäilet vielä, lue alempaa 5 syytä aloittaa puutarhaharrastus

Puutarhakalenterin avulla alkuun!

Puutarhaharrastus sopii kaikille ja Puutarhakalenteri 2022 helpottaa alkuun pääsyä entisestää. Kalenteri ohjaa läpi vuoden siementen kylvöstä sadonkorjuuseen asti, sinun ei siis tarvitse tietää ennakkoon mitään. Riittää, että olet kiinnostunut kasvattamaan ruokaa itse. Kalenterin tarjoamilla selkeillä ohjeilla ja täsmävinkeillä tämä onnistuu varmasti!

Kalenterin takasosasta löytyvistä puutarhatietoteksteistä ja ammattipuutarhurin ohjeista hyötyvät aloittelijoiden lisäksi myös harrastukseen jo vihkiytyneempi puutarhuri. 

Puutarhakalenterin 2022 päivyriin on tuotu enemmän ruokakaupassa helpottavaa Satokausi-tietoutta, tilaa on edelleen sopivasti omille muistiinpanoille sekä kaikki perinteiset almanakkatiedot. Kalenteri on käytännöllisen kokoinen ja kulkee näppärästi mukana menossa. 

Inspiroi ympäri vuoden

Puutarhakalenterissa ohjeet ja vinkit ovat jaettu vuoden jokaiselle kuukaudelle. Kerralla ei tarvitse hahmottaa koko vuotta vaan inspiraatiota pidetään yllä aina kunkin vaiheen ja vuodenajan mukaan. Ajankohtaisten vinkkien lisäksi joka kuukauden alusta löydät viljelykasvien kylvö-, istutus- ja sadonkorjuuaikataulut.

Puutarhakalenterin 2022 sisältöön tehtiin tänä vuonna muutoksia annettujen toiveiden mukaan, lopputuloksena saamme esitellä entistä laajemman tietopaketin. Kalenterista löytyvän päivyrin avulla voit tutustua kasteluun ja lannoitukseen, maalajeihin, kumppanuuskasveihin sekä kompostoinnin saloihin. 

Kun omasta puutarhasta ei tule satoa, on kalenterin takaosaan listattu jokaisen kuukauden Satokausi-kasviksista kauppareissuja helpottamaan. 

Täältä pääset tilamaan oman Puutarhakalenterin 2022. 

5 syytä aloittaa puutarhaharrastus

Onnistumisen hetkiä – Onnistumisen satoa pääsee poimimaan läpi vuoden. Tämä on varmasti yksi suurimmista syistä puutarhaharrastuksen suosion takaa. Puutarhassa vietetty aika tai parvekekasvien kasvun seuraaminen antaa paljon muutakin kuin satoa. 

Lähiruokaa puhtaimmillaan – Pääset näkemään koko kasvun kaaren, kun kasvatat vihanneksia siemenestä asti. Samalla tiedät tarkkaan, miten kasvikset ovat tuotettu ja voit ylpeänä todeta, ettei omaa pihaa tai parveketta lähempää ruoka voi enää tulla. 

Positiivisempi mieliPystyisitkö sinä lievittämään stressiä ihmettelemällä kasvien kasvua tai upottamalla kädet multaan? Luontoyhteys on tutkitusti merkittävä tekijä mielenterveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa. Varsinkin epävarmoina aikoina, kriisien tai stressin painaessa päälle puutarhanhoito antaa toivoa ja näyttää konkreettisesti, että elämä jatkuu. Luontoterapiaa parhaimmillaan. 

Monipuolisemmin kasviksiaSinä kasvatat, sinä päätät. Pääset itse valitsemaan, mitä kasviksia haluat kasvattaa, kun perustat kasvimaan tai parvekepuutarhan. Kaikkia vihanneksia ja lajikkeita ei välttämättä ole aina saatavilla lähikaupasta ja itse kasvatettuja kasviksia syö mielellään. Kannattaa rohkeasti kokeilla myös itselle uusia tuttavuuksia, ehkä näistä muodostuu vielä omia suosikkeja. Miltä kuulostaa vaikkapa harvinaisempi liila chililajike, kesäkurpitsan kukat tai sekoitus eri värisiä tomaatteja?

Ruuan arvostus uudelle tasolle – Kasvisten kasvatus pellolta kaupan hyllylle vaatii paljon työtä ja aikaa. Tämä unohtuu helposti, kun kaikkea on saatavilla valmiina. Itse kasvattamalla pääset näkemään, mitä kaikkea matkalle mahtuu. Puutarhaharrastuksen aloittaminen ei missään nimessä tarkoita, että pitäisi siirtyä omavaraisuuteen. Olipa kyse kaupan tai oman parvekkeen antimista taimien ääressä vietetty aika auttaa varmasti arvostamaan raaka-aineita vielä entistä enemmän.

Tilaa oma Puutarhakalenteri 2022 nyt täältä.

 

Tule fiilistelemään kanssamme tämän syksyn satoa ja nappaa parhaat vinkit Satokausi-syömiseen somekanavissamme @satokausikalenteri!

Haluatko hypätä puutarhan maailmaan heti? Ota versottamisen alkeet haltuun tai tutustu Satokausi-saitin Puutarha-osioon ja pääset heti fiilistelemään kasvukautta.