Kaupallinen yhteistyö: Apetit

 

Säännöllinen ruokailurytmi on hyvän arjen perusta ja auttaa sekä aikuisia että perheen pienimpiä jaksamaan läpi koko päivän. Kun pää lyö tyhjää, mutta päivällinen pitäisi saada pöytään nopeasti, bataattinachopelti ja meksikolaiset kasvispihvit pelastavat! Bataatit vain viipaleiksi ja uuniin, päälle muutama kourallinen tuoreita kasviksia ja pihvit pakastimesta pannulle – maku- ja näköhermoja kutkutteleva arkiruoka on valmis alle 30 minuutissa.

Nopeus on valttia 

Säännöllinen syöminen pitää annoskoot kohtuullisina ja verensokerin tasaisena – ja myös nälkäkiukun kaukana. Ruoka-ajat voi suunnitella omien rutiinien ja tottumusten mukaan, mutta hyvä nyrkkisääntö on, ettei aterioiden väli venyisi 3–5 tuntia pidemmäksi. Lapsille tuttu ruokailurytmi tuo turvallisuutta, ja päivittäiset yhteiset ruokahetket ovat hyvä tilaisuus kysellä ja kertoa päivän kuulumisia. 

Pitkän työpäivän jälkeen tai lapsiperhearjen tiimellyksessä hellan ääressä häärääminen ei aina houkuttele. Maukasta ja monipuolista ateriaa ei kuitenkaan tarvitse valmistaa tuntitolkulla. Valitsemalla hyvälaatuisia eineksiä ja nopeasti valmistuvia kasviksia päivällinen on pöydässä alle 30 minuutissa, eikä mausta tai terveellisyydestä tarvitse tinkiä. 

Pakastimesta suoraan pannulle

Suunnittelemalla viikon ruokalistan etukäteen sujuvoitat arjen pyörittämistä ja lisäät samalla omaa ja koko perheesi hyvinvointia. Pakastimessa kannattaa pitää esimerkiksi kasvispihvejä, kalapuikkoja ja vihannespakasteita kiireisiä päiviä varten säästät aikaa ja vaivaa ruoanlaitossa, kun voit ottaa pakasteesta tarvitsemasi ainekset suoraan käyttöön. Apetit Mexican Kasvispihvit valmistuvat nopeasti ja vaivattomasti pannulla, uunissa tai mikrossa. Nimensä mukaisesti meksikolaista makumaailmaa mukaileva pihvi on täysin gluteeniton ja vegaaninen ja sopii siten monenlaiseen ruokavalioon. Härkäpapuproteiinin ansiosta pihvi on myös hyvä proteiinin lähde. Apetit onkin panostanut paljon kiinnostaviin kasviproteiinituotteisiin, pakastealtaasta löydät myös Apetit Asian Kasvispihvit ja Apetit Mustapapupihvit. Lasten makuun sopivat esimerkiksi miedommat Apetit Porkkanapihvit.


Nopeiden ruokaratkaisujen lisäksi myös ruoan monipuolisuus kannattaa pitää takaraivossa viikon ruokalistaa suunnitellessa. Hyvä tapa on hyödyntää eri satokauden tuotteita ruokavalion perustana. Tammikuussa popsitaan muun muassa kuitupitoista
bataattia, joka alun perin on lähtöisin Etelä-Amerikasta. Kotioloissa bataatti ei viihdy kylmässä, vaan säilyy parhaiten 12–16 asteessa. Valitse tämän kasviksen kohdalla suuria mukuloita mahdollisimman maukkaan lopputuloksen varmistamiseksi. Uunissa paahtamalla saat bataatista sen herkullisen makeuden entistä paremmin esille.

 

Koko perheen bataattinachopelti ja Mexican Kasvispihvit

Tämä terveellisempi bataattinachopelti ja kasvispihvit ovat arkiruokaa parhaimmillaan: maukasta, nopeaa ja koko perheelle maistuvaa! Ruokaisat meksikolaisittain maustetut pihvit ja kuitupitoinen bataatti eivät jätä ketään nälkäiseksi. Kaiken kruunaavat täytteet ja kastikkeet, joiden kanssa voi leikitellä oman maun mukaan. Lasten makuun sopivat Apetit Porkkanapihvit.

 

Neljälle

30 min 

 

Bataattinachopelti 

  • 2 bataattia 
  • 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • 1 tl juustokuminaa 
  • 1 tl paprikajauhetta 
  • 3 rkl Apetit Rypsiöljyä
  • mustapippuria 
  • suolaa 

 

Lisäksi 

  • 2 avokadoa 
  • 2 dl ranskankermaa 
  • 200 g kirsikkatomaatteja 
  • 2 dl tacokastiketta 
  • 1 jalapeno
  • 1 punasipuli 
  • 1 ruukku korianteria 
  • 4 Apetit Mexican Kasvispihviä (240 g)

 

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Pese bataatit huolellisesti ja leikkaa noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Siirrä kulhoon ja lisää Apetit Rypsiöljyä, sekoita. Lisää hienonnettu valkosipuli kulhoon ja mittaa mukaan mausteet. Sekoita mausteet tasaisesti bataattiviipaleisiin. Levitä viipaleet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista uunissa 15–20 minuuttia. 

Pese ja halkaise kirsikkatomaatit. Halkaise avokadot ja poista kivet. Kaavi hedelmäliha kuorestaan ja viipaloi. Leikkaa punasipuli ja jalapeno renkaiksi. 

Paista Apetit Mexican Kasvispihvit pannulla 5 minuuttia per puoli tai kypsennä uunissa bataattien kanssa 10 minuuttia. 

Kun bataatit ovat kypsiä, kasaa bataattinachopelti. Ripottele bataattien pinnalle kasvikset. Koristele kastikkeilla ja viimeistele korianterilla. Tarjoile Apetit Mexican Kasvispihvien kanssa. 

 

Lisää nopeita, arkea helpottavia reseptejä löydät Apetitin verkkosivuilta. Ota myös Instagram-tili seurantaan @apetitruoka!

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme runsaasti reseptejä sekä tietoa Satokauden kasviksista.