Pimeyttä piristävät tuontihedelmä, pirskahteleva granaattiomena. Pirteä granaattiomena-lehtikaalisalaatti vuohenjuustolla virkistää marraskuun pimeinä iltoina.
Vinkki: Tiesitkö, että lehtikaalia voi pakastaa? Poista lehtiruodit ja pakasta minigrip- tai pakastepussissa. Käytä pakastettu lehtikaali esimerkiksi smoothieihin, keittoihin tai paista pannulla muiden vihannesten kanssa.
Pirteä granaattiomena-lehtikaalisalaatti vuohenjuustolla
Neljälle
Valmistusaika: 20 min
- 200 g lehtikaalia
- 1 rkl oliiviöljyä
- 1 rkl sitruunamehua
- suolaa
- mustapippuria
- 150 g hummusta
- 2 Granny Smith –omenaa
- 1 granaattiomena
- 250 g vuohenjuustoa
- 1 dl suolattuja manteleita
Pese ja kuivaa lehtikaali perusteellisesti. Poista kaalista lehtiruodit ja revi suupaloiksi. Laita kulhoon yhdessä öljyn ja sitruunamehun kanssa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Hiero kaalia puhtain käsin muutama minuutti, jotta rakenne pehmenee. Lusikoi mukaan hummus ja sekoita. Pese omenat, poista siemenkota ja viipaloi ohuiksi siivuiksi, irrota myös granaattiomenan siemenet ja lisää hedelmät salaattiin. Sekoita varovasti.
Leikkaa vuohenjuustosta kiekkoja ja paahda niitä pannulla keskilämmöllä muutama minuutti per puoli. Nosta paahdetut vuohenjuustot salaatin päälle ja koristele suolatuilla manteleilla.
Tämä resepti on julkaistu alun perin Satokausikalenterissa 2023. Kaikki myynnissä olevat Satokausikalenterit löydät verkkokaupastamme. Satokausikalenterista löydät aina ajankohtaiset tiedot kunkin sesongin kasviksista.