Kaupallinen yhteistyö: Snellman

 

Varhaisvihanneksia on kesäkuussa tarjolla yllin kyllin. Torilla ja marketin heviosastolla iskee valinnan vaikeus ja runsauden pula, sillä laarit notkuvat kotimaisia nippusipuleita, naattiporkkanoita, uusia perunoita, ja ensimmäisiä avomaankurkkuja. Kuuma alkukesä on vauhdittanut myös varsiparsakaalisadon kypsymistä. Niinpä tänään ruokalistalla onkin varhaisvihanneksilla ja varsiparsakaalilla ryyditetty possu-kasvispelti pekoni-kantarellikastikkeella.

Suomalainen Maatiaispossu kasvaa ilman antibiootteja

Antibioottien käytöstä tuotantoeläinten kasvattamisessa puhutaan paljon. Maailman terveysjärjestö WHO on nimennyt antibiooteille vastustuskykyisten superbakteerien yhdeksi maailman suurimmista terveysuhkista. Vastustuskykyisten bakteerien yleistyminen kuormittaa terveydenhuoltoa, vie verovaroja ja aiheuttaa Euroopan alueella elintarviketurvallisuusviranomaisen mukaan jopa kymmeniätuhansia kuolemantapauksia vuodessa. Bakteerit voivat levitä myös syödyn lihan välityksellä. 

Maailmalla antibiootteja saatetaan käyttää rutiininomaisesti sairauksien ehkäisyyn ja eläinten nopeampaan kasvuun. Kotimainen possu on kuitenkin aina turvallinen valinta. Antibioottien ennaltaehkäisevä käyttö on Suomessa kielletty lailla, joten valitsemalla puhdasta, kotimaista lihaa voit olla varma, ettei sitä ole kasvatettu antibiooteilla. Snellmanin Maatiaispossua lääkitään antibiooteilla vain eläinlääkärin määräyksestä, tarkassa valvonnassa ja varoaikoja tiukasti noudattaen. Lääkkeitä käytetään siis vain todelliseen tarpeeseen, eikä niitä kulkeudu kaupan hyllyillä myytävään lihaan.

Lääkehoidon tarve on Snellmanin perhetiloilla muutenkin vähäinen, sillä kattava terveydenhuolto, tarkka tuotantohygienia ja turvalliset elinolosuhteet ennaltaehkäisevät sairauksia. Kotimaisista Maatiaispossuista ja niiden terveydestä pidetään siis hyvää huolta – luonnollisesti, vastuullisesti ja puhtaasti.

 

Sesongin varsiparsakaali on kepeä kesäherkku

Varsiparsakaalia on kahta lajia. Ensimmäinen on parsakaalin ja eksoottisemman kiinalaisen parsakaalin hybridi, toinen versio on syntynyt parsakaalin ja kiinankaalin risteytymänä. Ulkonäöllisesti niitä ei välttämättä nopealla vilkaisulla erota toisistaan, vaikka eroja onkin pituudessa ja kukintojen määrässä. Kapeavartista parsakaalin pikkuserkkua kutsutaan myös broccoliniksi, bimiksi tai bella verdeksi.

Varsiparsakaali on yksi helppokäyttöisimmistä kasviksista, sillä se sopii melkein mihin vaan ja maistuu monella tavalla valmistettuna. Rapsakan vihanneksen voi rouskuttaa sellaisenaan raakana, se maistuu salaateissa, pastoissa, nuudelikulhoissa, dippikasviksena, grillattuna, paistettuna, höyrytettynä, uppomunan seuralaisena tai vaikka pekoniin kääräistynä. Maku on mieto ja makeahko, joten varsiparsakaali saattaa hyvinkin miellyttää myös perheen pienempiä ja parsakaalille päätään puistelevia. Ja hyvä niin, sillä se sisältää rutkasti rautaa, kunnon annoksen kalsiumia sekä A- ja C-vitamiineja.

Tällä kertaa varsiparsakaali paahdetaan uunissa vehreiden varhaisvihannesten vierellä. Samalla pellillä kypsyy kätevästi myös mehevä Snellman Maatiaispossun sisäfilee. Herkullinen peltiruoka viimeistellään tuoksuvalla timjamilla sekä Snellman Kunnon pekonista ja kesän ensimmäisistä kantarelleista keitellyllä pekoni-kantarellikastikkeella!

Possu-kasvispelti & pekoni-kantarellikastike

Neljälle

 

Possu-kasvispelti:

  • 1 Snellman Maatiaispossun sisäfilee (600 g)
  • 2 rkl rub- tai grillimaustetta
  • suolaa ja mustapippuria
  • 600 g varhaisperunoita
  • 1 nippu porkkanoita (5 kpl)
  • 200 g broccoliinia
  • tuoretta timjamia

 

Pekoni-kantarellikastike:

  • 1 pkt Snellman Kunnon pekonia (150 g)
  • 1–2 nippusipulia
  • 1 l kantarelleja
  • 3 dl ruokakermaa
  • 1 tl lihaliemijauhetta
  • suolaa ja mustapippuria

 

Possu-kasvispelti:

Ota sisäfilee huoneenlämpöön noin tunti ennen ruoanvalmistusta. Poista fileestä kalvot ja hiero siihen rub- tai grillimauste sekä suolaa ja mustapippuria. Laita sisäfilee uunipellille ja kiinnitä siihen lämpömittari.

Pese perunat ja leikkaa suupaloiksi. Hiero perunoihin tilkka öljyä ja levitä pellille sisäfileen viereen. Laita pelti 200-asteiseen uuniin 20 minuutiksi.

Leikkaa porkkanoista naatit. Pese porkkanat ja leikkaa pituussuunnassa puoliksi. Levitä porkkanat ja broccoliinit pellille porsaan fileen viereen. Mausta kasvikset ripauksella suolaa. Jatka paistamista, kunnes porsaan fileen sisälämpötila on 70 astetta. Tarkista, että kasvikset ovat kypsiä. Tarvittaessa voit napata sisäfileen pois pelliltä ja jatkaa vielä kasvisten kypsentämistä. Peitä pelti foliolla ja anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Mausta koko komeus lopuksi hienonnetulla tuoreella timjamilla. 

Tarjoile possu-kasvispelti pekoni-kantarellikastikkeen kanssa.

 

Pekoni-kantarellikastike:

Hienonna pekoni ja nippusipuli. Siirrä sipulin vihreät osat sivuun odottamaan, sillä ne lisätään kastikkeeseen ihan lopuksi. Revi isommat kantarellit paloiksi, pienet voi käyttää kokonaisina.

Ruskista pekonit. Lisää nippusipulien valkoiset osat ja paista muutama minuutti. Lisää kantarellit ja paista, kunnes niistä on irronnut enimmät nesteet.

Lisää ruokakerma ja lihaliemijauhe. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen poreillen 5–10 minuutin ajan. Sekoita lopuksi joukkoon sipulien vihreät osat. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

 

Lue lisää Snellmanista heidän Instagramista @herrasnellman!

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme runsaasti reseptejä sekä tietoa Satokauden kasviksista.