Kaupallinen yhteistyö: Vihannes-Laitila

Ei kesää ilman varhaisperunaa! Sesongin ykkösherkkua on odotettu jälleen vesi kielellä, ja tänä kesänä mahtavat mukulat taipuvat vaikka mihin. Herkullisia varhaisperunat ovat tietenkin keitettynä voinokareen ja tillin kera, mutta makuja voi hakea myös maailmalta. Valmista yuzulla ja wasabilla maustettua perunasalaattia tai fuusiokeittiöstä inspiraatiota saaneita lyttypottuja parmesaanin, soijan ja seesaminsiementen kera. Raparperista ja perunoista syntyy tyylikäs cocktailpala alkukesän juhliin, ja juhannussaunassa kypsennät potut kätevästi kiukaalla.

lyttypotut

Kermaisen pehmeä Annabelle  

Timo, Jussi, Annabelle vai Siikli – varhaisperunalajikkeita on lukuisia ja lähes jokaisella meistä on oma näkemyksemme siitä, mikä peruna on se kaikkein maukkain. Viime vuosina vauhdilla yleistynyt lajike on muodoltaan pitkulainen tai jopa käyrän muotoinen Annabelle, joka kermaisen pehmeän makunsa ansiosta on löytänyt vankan fanikuntansa. Kiinteämaltoinen ja laadukas mukula sopii niin keitinperunaksi, perunasalaatteihin kuin kesäkeittoon ja cocktailpalaksikin. Kaupoista Annabelleä voi bongailla ympäri vuoden, ja koska lajike kestää istutuksen kylmään maahan, sitä saa myös erinomaisen maukkaana varhaisperunana.

Uudessakaupungissa toimiva Vihannes-Laitila toimittaa kauppoihin Annabelle-varhaisperunaa sekä multaisena että kätevästi pestynä ja valmiiksi pakattuna. Maukkaat perunat kasvatetaan osakas- ja sopimusviljelijöiden tiloilla Vakka-Suomessa ja Turun Saaristossa, jossa kausi alkaa ensimmäisenä Suomessa. Joka kesä yritys toimittaa ruokakauppoihin jopa yli 4 miljoonaa kiloa varhaisperunaa. Varhaisperunan lisäksi Vihannes-Laitilan kautta ruokakauppoihin päätyy myös muita kesän herkkukasviksia kuten nippusipulia, raparperia, kaalia ja nippuporkkanaa. Koska tuoreus on herkullisuuden ja laadun perusta, perunoiden ja vihannesten tie kuluttajan lautaselle on mahdollisimman suora ja nopea, ja matkan jokainen vaihe pellolta pöytään on tiedossa.

varhaisperunasalaatti

Maukuja kotoa ja maailmalta

Variaatioita varhaisperunan valmistamiselle on valtavasti. Perinteisten makuparien lisäksi inspiraatiota voi hakea myös maailmalta, miltä kuulostaa esimerkiksi aasialainen perunasalaatti, joissa virkistävää vivahdetta tuo wasabi ja yuzu-sitrushedelmä? Kirkkaan perunasalaatin kastikkeena toimii valmis pesto, ja lopuksi salaatti kruunataan perilla-yrtin lehdillä. Voit valmistaa perunasalaatin etukäteen, nosta se vain tuntia ennen tarjoilua huoneenlämpöön.

Kiuasmakkara on monen tuntema klassikko, mutta myös potut voi valmistaa saunan lämmössä. Folionyytteihin pakatut perunat ja porkkanat saavat rauhassa kypsyä pippurijuuston kanssa sen aikaa, kun koko mökkiporukka käy saunomassa. Viimeistele kiuaspotut juuri ennen tarjoilua tuoreilla herneillä, retiisiviipaleilla ja basilikalla, jotka tuovat raikkautta annokseen.

Perunasta valmistuu myös vegaaninen cocktailpala, joka on kuin tehty alkumaljojen kaveriksi. Merileväkaviaarista ja kaurafraichesta syntyy herkullinen kastike, ja viimeisen silauksen tuo uunissa makeaksi muhinut raparperi. Voit valmistaa suupalat jo edellisenä päivänä odottamaan jääkaappiin, muista vain nostaa ne huoneenlämpöön ennen h-hetkeä ja viimeistele korianterilla ennen tarjoilua!

Jos perunoita jää yli, legendaariset lyttypotut minimoi hävikin herkullisesti ja tehokkaasti. Mausta potut fuusiotyylisesti parmesaanilla tai vaikka cheddarilla, pienellä tujauksella soijaa sekä seesaminsiemenillä. Juustoiset perunat kannattaa kypsentää lasivuoassa pellin sijaan, jotta ne varmasti irtoavat pohjasta. Potut maistuvat kesäisten grilliruokien lisukkeena, mutta sopivat suupaloiksi myös sellaisenaan vapaavalintaisen dipin kanssa tarjoiltuna.

Nouki kauppareissulta mukaan Vihannes-Laitilan Annabelleä ja kokeile alta löytyviä herkullisia ohjeita, jotka toimivat myös kesäperunoiden kanssa. Lisätietoa Vihannes-Laitilasta löydät heidän nettisivuiltaan, ota heidät seurantaan myös Instagramissa @vihannes_laitila, jos kaipaat lisää inspiraatiota kesäkokkailuihin.

kiuaspotut

Kiuaspotut

neljä nyyttiä / n. 2 h

  • 12 kpl Vihannes-Laitilan Annabelle varhaisperunaa
  • 2 kpl Vihannes-Laitilan porkkanaa
  • 100 g mustapippurituorejuustoa
  • 1 dl riivittyjä kotimaisia herneitä
  • 6 kpl kotimaisia retiisejä
  • kourallinen kotimaista basilikaa
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl rouhittua mustapippuria
  • ½ tl savupaprikajauhetta
  • 1 tl sipulijauhetta
  • ½ tl valkosipulijauhetta
  • foliota
  • leivinpaperia
  • kuumuutta kestävä astia, esimerkiksi valurautainen paistinpannu

Sekoita kulhossa kokonaiset perunat, oliiviöljy ja mausteet.

Leikkaa porkkanat suupalan kokoisiksi viipaleiksi.

Leikkaa foliosta ja leivinpaperista neljä reilun kokoista neliöitä nyyttejä varten. Aseta leivinpaperineliöt folioneliöiden päälle.

Jaa maustetut perunat leivinpapereiden päälle. Isoimmat perunat voi tarvittaessa puolittaa niin, että perunat ovat suunnilleen samankokoisia. Lisää viipaloidut porkkanat perunoiden seuraksi. Murusta puolet mustapippurituorejuustosta nyytteihin.

Rutista nyytit kiinni, asettele ne esimerkiksi pienen valurautaisen paistinpannun tai muurinpohjapannun päälle ja kypsennä saunan kiukaalla. Pannu estää rasvan valumisen kiukaan sisälle, jos folionyytit vahingossa repeytyvät.

Nyytit kannattaa laittaa jo kylmälle kiukaalle, kun aloitat saunan lämmityksen. Näin perunat saavat kypsyä rauhassa ja ovat varmasti valmiita, kun kaikki saunojat ovat nauttineet löylyistä. Kypsymisaikaan vaikuttaa kiukaan koko ja lämpö, mutta perunat vaativat yleensä kypsyäkseen noin 1,5–2 tuntia.

Perunoiden kypsyessä viipaloi retiisit, hienonna basilika, perkaa herneet ja murusta loput mustapippurituorejuustosta.

Ota kiuaspotut tarjolle suoraan kiukaalta ja avaa nyytit vasta pöydässä. Viimeistele tuoreilla herneillä, retiisiviipaleilla, basilikalla ja mustapippurituorejuustolla.

varhaisperunasalaatti

Aasialainen perunasalaatti

neljälle / 20 min (+ perunoiden keitto- ja jäähtymisaika)

  • 12 kpl Vihannes-Laitilan Annabelle varhaisperunoita
  • 100 g Vihannes-Laitilan varhaiskaalia
  • 2 kpl Vihannes-Laitilan nippusipuleita
  • 3 rkl valmista pestoa
  • n. 1 tl wasabi-tahnaa
  • 2 rkl yuzulla maustettua soijakastiketta
  • suolaa ja pippuria
  • muutama perilla-yrtin lehti koristeluun
  • voita ja öljyä nippusipuleiden paistamiseen

Keitä varhaisperunat ja anna niiden jäähtyä. Leikkaa perunat suupalan kokoisiksi paloiksi.

Sekoita pesto ja wasabi. Voit halutessasi jättää wasabin pois tai lisätä määrää oman makusi mukaisesti. Sekoita pestokastike lohkottujen perunoiden joukkoon. Hienonna varhaiskaali. 

Leikkaa nippusipulit: silppua varren vihreä osa pieneksi ja jätä kiinteä, vaalea varsiosa ja itse sipuli isommiksi paloiksi. Kypsennä sipuleiden vaaleat osat nopeasti paistinpannulla voi-öljyseoksessa.

Sekoita yuzu-soijakastike nippusipuleiden vihreiden varsiosien sekaan.

Sekoita hienonnettu kaali ja paistetut nippusipulit perunasalaatin joukkoon. Siirrä salaatti tarjoiluastiaan. Viimeistele yuzu-marinoiduilla nippusipulinvarsilla ja koristele suikaloiduilla perillan lehdillä.

Tarjoile sellaisenaan tai vaikka paistettujen kuha– tai ahvenfileiden kanssa.

perunacocktailpalat

Varhaisperunasuupala

noin 18–22 annospalaa / 1,5 h

  • 6 kpl Vihannes-Laitilan Annabelle varhaisperunoita
  • 3–4 kpl Vihannes-Laitilan raparperin varsia
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • tilkka juoksevaa hunajaa
  • 150 g kaurafraichea
  • 2 rkl Cavi-art merileväkaviaaria
  • 2 rkl hienonnettua ruohosipulia
  • korianterin lehtiä ja rosépippuria koristeluun

Viipaloi varhaisperunat pitkittäin kolmeen tai neljään viipaleeseen. Levitä viipaleet leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja ripottele päälle öljyä, suolaa ja pippuria. Kääntele perunaviipaleita, jotta öljy ja mausteet levittyvät tasaisesti.

Leikkaa raparperit suupaloiksi. Tarvitset yhtä monta raparperinpalaa kuin perunaviipaleita on.

Laita raparperit pieneen uuninkestävään astiaan. Ripottele päälle hieman öljyä, suolaa, pippuria ja tilkan juoksevaa hunajaa. Sekoita lusikalla. Laita astia perunoiden kanssa pellille ja uuniin 200 asteeseen.

Ota raparperit pois uunista noin 15 minuutin jälkeen, kun ne ovat pehmenneet. Jatka perunoiden kypsentämistä vielä 15–25 minuuttia, kunnes ne rapeutuvat ja saavat kauniin ruskean värin pintaansa. Anna perunaviipaleiden ja raparperien jäähtyä huoneenlämpöisiksi.

Sekoita kaurafraiche, Cavi-art ja hienonnettu ruohosipuli kastikkeeksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Annostele reilu teelusikallinen kastiketta jäähtyneiden perunaviipaleiden päälle. Viimeistele jokainen suupala yhdellä raparperinpalalla, korianterinlehdellä sekä halutessasi kokonaisilla rosépippureilla.

Tarjoile esimerkiksi kesäjuhlissa alkumaljojen kanssa tai grilliherkkujen lisukkeena.

lyttypotut

Lyttypotut 2023

neljälle / 1 h

  • 12 kpl Vihannes-Laitilan Annabelle varhaisperunoita (edellisenä päivänä keitettyjä)
  • 3 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
  • 1 rkl + 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 dl raastettua parmesaania
  • 2 rkl + 1/2 rkl seesaminsiemeniä
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl hienonnettua persiljaa

Laita kiertoilmauuni lämpenemään 200 asteeseen.

Pyörittele edellisenä päivänä keitetyt varhaisperunat soijakastikkeessa. Litistä ne kevyesti esimerkiksi tasapohjaisella kahvimukilla.

Kaada 1 rkl oliiviöljyä lasisen uunivuoan (n. 35 cm x 25 cm) pohjalle ja levitä öljy tasaisesti vuoan pohjalle sudilla tai talouspaperin avulla. Ripottele raastettu parmesaani tasaisesti vuokaan. Asettele litistetyt perunat parmesaaniraasteen päälle.

Sudi perunoiden pintaan kevyesti oliiviöljyä ja ripottele päälle hieman suolaa ja pippuria sekä 2 rkl seesaminsiemeniä.

Kypsennä uunissa noin 50 minuuttia tai kunnes parmesaaniraaste ja perunat ovat kauniin kullanruskeita. Jos perunat alkavat ruskistumaan liikaa pinnalta, voit kypsentää lyttypottuja loppuajan alalämmöllä.

Anna valmiiden perunoiden jäähtyä hetken aikaa ja irrota ne sitten vuoasta (ja toisistaan) paistinlastaa apuna käyttäen. Ripottele perunoiden päälle 1/2 rkl seesaminsiemeniä ja hienonnettua persiljaa.

Tarjoile vapaavalintaisen dipin kanssa! Esimerkiksi kaurafraichesta, ruohosipulista ja chilikastikkeesta syntyy oiva dippi.