Kaupallinen yhteistyö: Apetit

Kastike kruunaa ruoan, varsinkin kun on kyse salaateista! Erilaisilla säväyttävillä sooseilla tuot helposti makua, tasapainoa ja vaihtelua tuttuihin annoksiin. Kun valmistat kastikkeen öljypohjaisena, se on myös hyvä lisä terveelliseen ruokavalioon – esimerkiksi kotimainen rypsiöljy on oiva omega-3-rasvahappojen lähde. Nappaa alta ohje somesta tuttuun Green Goddess -tyyliseen salaattiin, jossa kastike todellakin on pääosassa, sekä vinkit, joilla voit varioida öljypohjaisia kastikkeita oman maun ja mielikuvituksen mukaan. 

Green Goddess -salaatti

Herkullisen salaatin a ja o

Hyvä salaatinkastike on usein se puuttuva palanen, joka sitoo maut yhteen ja nostaa arkisen annoksen uusiin ulottuvuuksiin. Yksinkertaisimmillaan salaatinkastike koostuu kourallisesta aineksia: öljystä, särmää antavasta etikasta tai sitruunamehusta sekä suolasta ja pippurista. Sekoita ainekset suoraan tarjoilukulhossa ja pöyhi salaatinlehdet ilmavasti joukkoon. Kun vinegretin peruskaava eli kolme osaa öljyä ja yksi osa happoa on muistissa, voit yrttejä, mausteita ja vaikka marjoja käyttämällä luoda loputtomasti erilaisia yhdistelmiä, jotka sopivat niin sesonkiin kuin omiin makumieltymyksiisi.  Hyvän lisän antaa myös pieni makeus esimerkiksi hunajasta.

Asetta täyteläisempi kastike syntyy, kun öljy ja etikka muodostavat keskenään emulsion. Klassisia esimerkkejä ovat ranskalainen sinappikastike tai miksi ei majoneesipohjainen caesar-kastike. Kotitekoinen majo syntyy hetkessä muutamasta ainesosasta, ja makua voi varioida maustamalla oman mielen mukaan. Onnistuneen emulsion salaisuutena on voimakas sekoittaminen sekä emulgaattori, kuten kananmuna, sinappi tai hienojakoiset mausteet, jotka sitovat rasvapisarat nesteeseen ja muodostavat yhdessä samettisen soosin.

Pidä muistissa myös erilaiset pestot ja muut yrttejä pursuavat tahnat, kuten argentiinalainen chimichurri ja pohjoisafrikkalainen chermoula, jotka maustavat upeasti vaikkapa peruna-, pasta- tai couscoussalaatin. Näissä kastikkeissa kannattaa hyödyntää myös ylijääneet yrttien varret sekä lehtikaalin ja rucolan jämät.

Green Goddess -salaatti

Hyvä kotimainen vaihtoehto 

Koska herkullinen kastike syntyy simppeleistä aineksista, laatuun kannattaa hieman panostaa. Kastikkeen pohjaksi sopii esimerkiksi miedonmakuinen rypsiöljy, joka on hyvä kotimainen vaihtoehto oliiviöljylle. Korkealuokkainen Neito yhdistää rypsiöljyn parhaat ominaisuudet: pehmeä maku, joka antaa raaka-aineiden loistaa, sekä terveydelle hyödyllinen rasvahappokoostumus. Se sisältää erityisen runsaasti terveyttä edistäviä omega-3-rasvahappoja, ja hellävaraisen, lämpöpuristukseen perustuvan valmistusmenetelmän ansiosta myös kovan rypsinsiemenen antioksidantit, sterolit ja vitamiinit ovat mahdollisimman hyvin tallella. Valmistusmetodin vuoksi Neito-öljy kestää myös lämmittämistä paremmin kuin kylmäpuristetut öljyt.

Hyvä kastike syntyy helposti myös valmiiksi maustetuista öljyistä, esimerkiksi Neito Sitruuna -mausteöljyllä saat ruokaan raikasta makua vähällä vaivalla. Voin makuinen Neito taas on herkullinen vegaaninen lisä esimerkiksi lämpimiin kasvislisukkeisiin. 

Green Goddess -salaatti

Vihreää voimaa lautasen täydeltä

Kesäisen ruokapöydän vetonaula on raikas, somesta tuttu Green Goddess -salaatti, joka kutkuttelee aisteja vihreällä värillään. Salaatin juju on makua täynnä oleva kastike, joka vihreiden vihannesten kanssa tarjoiltuna hivelee makunystyröitä. Käytimme salaatissa sesonkivihannes varhaiskaalia sekä kurkkua, mutta voit käyttää salaatissa muitakin vihreitä vihanneksia, kuten vaikka parsakaalia sekä yrttejä, riippuen siitä, mitä kaapista löytyy. Näpsäkkä, ruokaisuutta tuova lisä salaattiin on valmis wok-sekoitus. Esimerkiksi Apetit Maustettu Wok yrttinen sopii täydellisesti täydentämään vihreää makumaailmaa. Salaatti sopii niin kevyeksi lounaaksi kuin kesäiseksi lisukkeeksikin yhdessä nachojen kanssa tarjoiltuna.

Green goddess -salaatti

30 min / 4 annosta

Green goddess -kastike 

1 ruukku tuoretta basilikaa 

½ ruukku ruohosipulia

1 pieni salottisipuli

1–2 valkosipulinkynttä 

½ dl sitruunamehua 

1 dl liotettuja cashewpähkinöitä 

1 dl ravintohiivahiutaleita tai parmesaaniraastetta

½ dl Neito rypsiöljyä (kokeile myös Neito sitruunan makuista rypsiöljyä)

½-1 tl suolaa 

 

Salaattipohja 

1 kg varhaiskaalia 

1 kurkku 

1 pss (á 400 g) Apetit Maustettu Wok yrttinen 

 

Mittaa cashewpähkinät kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä. Anna liota noin 10 minuuttia.

Kuori sipulit, valuta cashewpähkinät ja lisää kaikki kastikkeen ainekset blenderiin. Surauta sileäksi vihreäksi kastikkeeksi.

Paista Apetit Wok kuumalla pannulla noin 5–10 minuuttia. Siirrä sivuun jäähtymään

Poista kaalista uloimmat nuutuneet lehdet ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi.

Huuhtele kurkku ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. 

Lisää kastiketta reippaasti ison kulhon pohjalle. Lisää kaali, kurkut ja jäähtyneet wok-vihannekset. Lisää loput kastikkeesta ja sekoita. Tarjoile esimerkiksi nachojen kanssa 

Green Goddess -salaatti

Lisää nopeita, arkea helpottavia reseptejä löydät Apetitin verkkosivuilta. Ota myös Instagram-tili seurantaan @apetitruoka!

Pysy linjoilla Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme runsaasti reseptejä sekä tietoa Satokausi-kasviksista.