Kaupallinen yhteistyö: Visit Åland

Kesä 2021 tullaan muistamaan monesta asiasta. Yksi niistä on Ahvenanmaan itsehallinnon syntymisen juhlavuosi, jota on juhlittu 9.6.2021 alkaen. Kesäkuussa 2022 tästä merkkipäivästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Toinen Ahvenanmaahan liittyvä seikka on sen ruokakulttuurin nousu mannersuomalaisten sydämiin. Olemme saaneet kunnian tehdä ruokamatkoja Ahvenanmaalle ja aina mukaan on tarttunut uusia upeita raaka-aineita. Näistä herkuista Satokausi-keittiössä valmistui taas kaksi uutta herkkua teidän riemuksenne! Reseptit löydät artikkelin lopusta.

Omena päivässä ei riitä, näitä on saatava enemmän

Ahvenanmaalla kasvaa yli 70 prosenttia kaikista kotimaisista omenoista. Tämä saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta meri-ilmasto on erinomainen ympäristö omenaviljelmille. Kevät on pitkä eikä hallariksiä juurikaan ole. Aurinkoiset kesät ja pitkään jatkuva lämmin syksy mahdollistavat myös monipuolisemmin eri lajikkeiden käytön kuin Manner-Suomessa.

Saariston ilmasto ja maaperän, osaamisen, intohimon sekä perinteiden muodostama kokonaisuus tuottaa raaka-aineita, joita muualla ei voi jäljitellä. Ahvenanmaan pohjoisosissa matkaillessa saattaa nähdä nämä mykistävät omenatarhat, joissa riittää ihasteltavaa kevään kukkaloistosta alkusyksyn hehkuviin hedelmiin ja loppusyksyn lehtien väriloistoon. 

Omenoista viljellään kymmeniä eri lajikkeita ja niistä jatkojalostetaan tietysti myös muita tuotteita. Edellisellä matkallamme pääsimme tutustumaan Öfvergårdsin omenatarhaan, jonka palkittu omenamehu on niittänyt mainetta myös Manner-Suomessa.

Kotimaisen kasvistarjonnan murros alkaa Ahvenanmaalta

Tiesitkö, että Ahvenanmaalla kasvaa yli 90 prosenttia kaikista suomalaisista parsoista? Entä onko fenkoli tai banaanisalottisipuli sinulle tuttuja kasviksia? Hedelmätarhojen lisäksi Ahvenanmaalla tuotetaan todella monipuolisesti avomaan kasviksia kaikista kategorioista. Tällä hetkellä tunnetuimpia ovat perunat ja sipulit, mutta viljelijöiden visioiden toteutuessa läpi on lyömässä runsaasti uusia tuttavuuksia. Alkusyksystä tutustumisen arvoisia ahvenanmaalaisia kasviksia ovat keltainen porkkana, fenkoli, maissi, latva-artisokka sekä kyssäkaali!

Ålands Trädgårdshall on paikallinen osuuskunta, jonka omistaa 120 ahvenanmaalaista viljelijää. ÅTH:lla pakataan ja toimitetaan eteenpäin lähes kaikki Ahvenanmaalla viljellyt kasvikset. Samalla se toimii laadun takeena ja kuluttajabrändinä. Lisää ÅTH:n toiminnasta voit lukea edellisestä matka-artikkelistamme. 

Ahvenenmaan pannukakku omenoilla

1 pellillinen

 

Klassikkojen klassikko maistuu syksyllä 2021 paremmalta kuin koskaan! Kukapa ei tietäisi Ahvenanmaan pannukakkua? Kotimaisista omenoista yli 70 prosenttia viljellään Ahvenanmaalla ja lajikkeita on syksyn mittaan saatavilla kymmenittäin. Satokausi-keittiössä inspiroiduttiin ahvenanmaalaisista omenoista ja niistä syntyi syksyn suloisin jälkiruoka!

 

  • 1 l täysmaitoa
  • 1 ½ dl mannasuurimoita
  • ¾ tl suolaa
  • 3 kananmunaa
  • 1 ½ dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • 2 ahvenanmaalaista Öfvergårds omenaa
  • ahvenanmaalaista voita nokareina pannukakun pinnalle

 

Tarjoiluun:

  • kermavaahtoa
  • luumukiisseliä tai kirsikkamarmeladia
  • marjoja

 

Kuumenna maito kattilassa. Vatkaa joukkoon mannasuurimot ja anna puuron hautua kypsäksi, noin 10 minuuttia. Mausta mannapuuro suolalla ja anna jäähtyä.

Sekoita jäähtyneen puuron joukkoon munat, vehnäjauhot, sokeri, vaniljasokeri ja kardemumma. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun eli syvälle uunipellille.

Poista omenoista siemenkodat ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Jaa omenasiivut pannukakun päälle. Lisää voinokareita sinne tänne pannukakun päälle.

Paista pannukakkua 200 asteessa noin 45 minuuttia. Tarkkaile paistamisen loppuvaiheessa, ettei pannukakku pääse palamaan. Anna jäähtyä.

Leikkaa jäähtynyt pannukakku annospaloiksi. Tarjoile sen kanssa kermavaahtoa, luumukiisseliä tai kirsikkamarmeladia sekä tuoreita marjoja.

Överiranskalaiset juustokastikkeella ja sesongin kasviksilla

Neljälle

 

Tässä tulee syksyn syntisin sadonkorjuuherkku! Loader fries on varmasti jokaiselle laadukkaan pikaruokaravintolan asiakkaalle tuttu termi. Tämän näyttävän ja trendikkään street food -herkun voi valmistaa tietysti kotimaisista sesongin kasviksista. Tähän reseptiin upotimme Oolannin ranskanperunoita, Ålands Trädgårdshallin retiisejä ja kruunasimme annoksen Ålandsmejeriet Port Salut -juustosta valmistetulla kastikkeella.

 

  • 1 pss Oolannin Uunirapeita Ranskanperunoita (500 g)
  • suolaa ja mustapippuria
  • 1 pieni punasipuli
  • ½ nippua retiisejä, Ålands Trädgårdshall
  • kourallinen kirsikkatomaatteja
  • ½ roomansalaattia
  • 1 tuore jalapeño
  • tuoretta korianteria

 

Juustokastike:

 

Valmista ensin juustokastike. Kuumenna kerma kiehuvaksi. Raasta juusto ja sekoita kerman joukkoon yhdessä mausteiden kanssa. Keitä pari minuuttia sekoitellen, ettei kastike pala pohjaan.

Paista ranskanperunat pakkauksen ohjeen mukaan. 

Ranskalaisten paistuessa esivalmistele kasvikset. Kuori ja halkaise punasipuli ja leikkaa se ohuiksi siivuiksi. Leikkaa retiisit ohuiksi siivuiksi ja halkaise kirsikkatomaatit. Suikaloi roomansalaatti. Leikkaa jalapeño ohuiksi renkaiksi ja hienonna korianteri.

Mausta ranskanperunat suolalla ja siirrä ne tarjoiluvadille. Lusikoi päälle juustokastiketta ja asettele päälle kasvikset. Ripsauta vihannesten päälle hieman suolaa ja mustapippuria. Tarjoile loppu kastike erikseen.

 

Muista myös seurata Visit Ålandia Instagramissa @visit_aland parhaita Ahvenanmaan vinkkejä varten. 

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme runsaasti reseptejä ja tietoa Satokausi-kasviksista.