Kaupallinen yhteistyö: Filos

 

Vaivattomasti valmistuva uunifetapasta pelastaa arki-illan ruokakaaokselta, ja pastan perusversio maistuu vieläkin paremmalta, kun käytät Filoksen laadukkaita tuotteita. Näillä vinkeillä opit, miten helppoa uunifetapastan muuntelu on.

 

Uunifetapastan peruskaavan oppii hetkessä

Viitisen vuotta sitten uunifetapasta valloitti suomalaisten keittiöt, ja hieman myöhemmin helppo ja herkullinen resepti levisi sosiaalisessa mediassa kansainvälisen yleisön ihasteltavaksi. Pastasta tuli pian vakituinen vieras monessa ruokapöydässä.

Uunifetapastan suosio johtuu helppoudesta ja vaivattomuudesta: ainekset vain kipataan vuokaan ja pannaan uuniin paahtumaan, sillä aikaa keitetään pasta, ja lopuksi kaikki vain sekaisin ja syömään.

Uunifetapastan perusreseptiin tarvitset pastaa, fetaa, oliiviöljyä, kasviksia ja mausteita, joten raaka-aineetkin löytyvät lähikaupasta. Kun pastan peruskaava on hallussa, käy tuunaaminen kätevästi. Samalla on helppo suosia sesongin kasviksia – tai vihanneslokeroon unohtuneita aarteita.

 

uunifetapasta kurpitsalla

Vaihtelua laadukkailla raaka-aineilla

Kreikkalaiset Filos-tuotteet ovat uunifetapastan tuunaajan unelma, sillä ne ovat laadukkaita ja niiden välimerelliset maut sopivat pastan joukkoon erinomaisesti.

Helpoiten saat vaihtelua uunifetapastaan vaihtamalla perusreseptin spagetin toiseen pastalaatuun. Filos orzo jyväpasta valmistetaan sataprosenttisesta durumvehnästä, ja sen pikkuruinen muoto tuo mieleen riisinjyvät, joten orzoa käyttämällä uunifetapasta muuttuu kulhosta lusikoitavaksi lohtuherkuksi.

Feta on toinen uunifetapastan olennainen raaka-aine, joten juuston laadusta ei kannata tinkiä. Filos Original Fetajuusto PDO on juuri sopivan raikas ja suolainen tässä pastassa käytettäväksi, minkä lisäksi se paahtuu uunissa kauniisti. Filos Fetajuusto PDO:ta saa myös vähempisuolaisena, luomuna ja laktoosittomana versiona. Jos aiot tarjota uunifetapastaa juhlaruokana, kannattaa kokeilla myös ylellistä Filos Deluxe Feta PDO -juustoa, joka on tynnyrikypsytetty erityisen herkulliseksi.

Myös oliiviöljyn rooli on uunifetapastassa tärkeä, sillä se antaa kastikkeelle makua ja täyteläisyyttä. Jos siis haluat syödä hyvää uunifetapastaa, valitse laadukas oliiviöljy, kuten pehmeän hedelmäinen Filos Original ekstra-neitsytoliiviöljy, josta löytyy myös luomuversio. 

Lopuksi vielä kasvikset. Voit käyttää mitä tahansa sesongin kasviksia, jotka sopivat uunissa paahdettaviksi ja joiden makumaailma pelaa hyvin yhteen fetajuuston kanssa. Näin syksyllä kannattaa kokeilla esimerkiksi erilaisia kurpitsoita tai vaikkapa ruusukaalia.

Jos haluat uunifetapastasta ruokaisamman, kippaa kypsennyksen lopussa joukkoon purkillinen Filos Deluxe linssejä kreikkalaiseen tapaan tai Filos jättipapuja tomaattikastikeessa. Niiden huolellisesti harkitut mausteet sopivat erinomaisesti uunifetapastan makumaailmaan, ja papujen ja linssien proteiini pitää huolen siitä, ettei nälkä kolkuttele ihan heti ovella.

 

uunifetapasta kurpitsalla

Kurpitsainen uunifetapasta

Kuudelle

Tuunaa supersuosittu uunifetapasta uudenlaiseksi sesongin kasviksilla! Tässä reseptissä fetan kaveriksi uuniin pääsee myskikurpitsa, joka kannattaa pilkkoa melko pieniksi kuutioiksi. Näin se kypsyy ihanan pehmeäksi samassa ajassa, kun feta saa paahteisen pinnan. Pastana toimii hyvin pikkuruinen orzo-jyväpasta, jota kannatta sekoitella ahkerasti keittämisen aikana.

 

Kurpitsainen uunifetapasta:

  • 1 myskikurpitsa (noin 1,2 kg)
  • 2 yksikyntistä valkosipulia
  • 2 (á 150 g) Filos Original fetajuustoa
  • noin ½ dl Filos Original ekstra-neitsytoliiviöljyä
  • 3 rkl juoksevaa hunajaa
  • ¼ tl kuivattua chilirouhetta
  • 500 g Filos orzo jyväpastaa
  • 3 rkl omenaviinietikkaa
  • ½ tl mustapippuria myllystä
  • reilusti salvianlehtiä

 

Leikkaa kurpitsasta kannat pois ja poista kuori kuorimaveitsellä. Halkaise kurpitsa pitkittäin ja kaavi siemenet pois lusikalla.

Kuutioi kurpitsa parin sentin kuutioiksi ja siirrä kuutiot uunipellille. Voit käyttää myös suurta uunivuokaa.

Mittaa joukkoon oliiviöljy ja pyörittele kurpitsakuutiot öljyssä. Levitä kuutiot tasaisesti pellille, jätä keskelle hieman tilaa fetapaloille.

Halkaise valkosipulit kuorineen ja asettele ne kurpitsakuutioiden lomaan.

Asettele fetapalat uunipellin keskelle. Valuta fetapalojen ja valkosipulien päälle hunajaa ja hieman oliiviöljyä. Ripottele lopuksi vielä chilirouhe fetan päälle.

Paahda 200-asteisessa uunissa 30–35 minuuttia, kunnes kurpitsa on pehmeää ja feta hyvin ruskistunut.

Keitä sillä aikaa jyväpasta suolatussa vedessä (noin 14 minuuttia) ja ota ennen siivilöintiä 2–3 dl pastan keitinvettä talteen.

Ota pelti uunista ja poista valkosipulien kuoret.

Painele haarukalla valkosipulit, fetapalat ja suurin osa kurpitsoista rikki – jätä kuitenkin osa kurpitsoista ehjiksi.

Sekoita joukkoon omenaviinietikka, mustapippuri, kourallinen suikaloitua salviaa ja sen verran pastan keitinvettä, että seoksesta tulee kastikemaista.

Kaada pasta pellille kastikkeen joukkoon ja sekoita hyvin.

Koristele vielä salvialla ja rouhitulla mustapippurilla.

 

uunifetapasta kurpitsalla

 

Tutustu Filoksen tuotteisiin ja muihin resepteihin Filos.fi-sivustolla. Muista myös seurata Filosta Instagramissa @filos.fi.

Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme runsaasti reseptejä ja tietoa sesongin kasviksista.