Kaupallinen yhteistyö: Hetki Hetki Kastikkeellinen Grillisalaatti tuo grillilautaselle raikkaan lisän. Salaatin mukana tulee erillisessä pussissa maukas sinappi-yrttikastike, joka sekoitetaan joukkoon juuri ennen tarjoilua. Runsas salaattisekoitus täydentää grilliruokien makuja ja tuo annokseen tasapainoa. Kesäinen grillilautanen Neljälle Valmistusaika: 30 min 1 pss (250 g) Hetki Kastikkeellinen Grillisalaatti 600-700 g varhaisperunoita...
Lue artikkeliSuomessa kasvaa paljon kasviksia joiden käyttö on nykyään jäänyt harmittavan vähälle. Yksi niistä on...
Maa-artisokkaa on viljelty Suomen Turussa jo 1600-luvulla. Nimestään huolimatta se ei ole sukua artisokalle,...
Postinkulussa on paikoitellen viivettä niillä alueilla, missä on ollut työtaisteluita. Emme tällä hetkellä voi...
Viime syksynä persimonit saapuivat toden teolla kotimaisiin ruokakauppoihin. Ne ovat saavuttaneet lyhyessä ajassa suuren...
Kauppojen halloweenin markkinointi tuntuu vuosi vuodelta alkavan aikaisemmin. Vaikka ei olekaan mitään virallista tai...
Toteutimme viime keväänä suuren suosion saavuttaneen Sesonkikassi -konseptin kokeilun K-Supermarket Postitalossa. Kiireistämme johtuen emme...
Perinteinen ovelta ovelle kaupustelu herättää tunteita. Keksit ja suklaat ovat tuttua tavaraa luokkaretken tai...
Vapaaottelija Marcus Vänttinen ei ole tehnyt “pupujen kanssa sopimusta, etteivät he lainaa hänen polkupyöräänsä”....