Kaupallinen yhteistyö: Närpiön Vihannes
Osuuskunta Närpiön Vihanneksen viljelijät lupaavat, että edessä on kaikkien aikojen vihanneskesä. Kotimaisten kasvihuonevihannesten satokausi on jo alkanut, ja odotettavissa on todellinen jättisato. Päivittäisen kasviskiintiön täyttäminen käy nyt helpommin kuin koskaan.
Päivän kasviskiintiö täyttyy helposti närpiöläisittäin
Vähintään ”puoli kiloa päivässä” lienee kaikille tuttu nyrkkisääntö, joka muistuttaa, paljonko kasviksia olisi hyvä päivän aikana popsia. Tavoitteeseen on helppo päästä juuri nyt, kun kotimaisten kasvihuonevihannesten satokausi on parhaimmillaan.
Osuuskunta Närpiön Vihanneksen kasvihuoneviljelijöiden sato on tänä kesänä suurenmoinen. Närpiö tunnetaan ennen kaikkea tomaateistaan, joita on tällä satokaudella tarjolla lukuisia erilaisia. Erilaisten tomaattien ja rouskuvan mehukkaiden kurkkujen lisäksi närpiöläiset viljelijät ovat kasvattaneet lautasillemme muun muassa pirteitä paprikoita, ärhäköitä chilejä sekä maukkaita ja monikäyttöisiä salkotaitepapuja.
Närpiöläiset kasvihuonevihannekset ovat maukkaita ja mehukkaita, joten niitä kelpaa rouskutella ihan sellaisenaan. Kulhollinen makeita kirsikkatomaatteja hupenee keittiön pöydältä melkein huomaamatta, ja virkistäviä kurkkuja voi rouskutella lämpimänä päivänä banaanin tapaan ilman sen kummempia pilkkomisia. Närpiöläiset vihannekset muuttuvat vikkelästi myös raikkaaksi salaatiksi, minkä lisäksi niistä voi kokata tuhdimpaakin syötävää, kuten paahdetun tomaattikeiton, jonka reseptin löydät artikkelin lopusta.
Vastuullisesti kotimaista vankalla ammattitaidolla
Närpiön Vihanneksen laadukkaiden kasvihuonevihannesten takana on pitkä kokemus ja rautainen ammattitaito. Osuuskunta Närpiön Vihannes on perustettu jo vuonna 1957, ja tällä hetkellä osuuskuntaan kuuluu 34 kasvihuoneviljelijää. Monet ovat pieniä perheyrityksiä, joissa viljelyyn on syvennytty jo useamman sukupolven verran. Pitkän kokemuksen tuoman ammattitaidon maistaa laatuvihanneksista jo ensimmäisellä haukkauksella.
Närpiöläiset kasvihuonevihannekset ovat todellista tuoretavaraa, sillä matka kasvihuoneista Närpiön vihannespakkaamoon on lyhyt, ja tuotteet ovat kaupoissa vain kaksi päivää poimimisen jälkeen. Närpiön pakkaamolla huhkitaankin ahkerasti, sillä sen kautta kulkee yli puoli miljoonaa irtotomaattia päivässä.
Närpiöläiset kasvihuonevihannekset ovat sataprosenttisesti kotimaisia, minkä lisäksi ne viljellään energiaa ja luontoa säästävin konstein. Kasvihuoneissa käytetään biologisia torjuntamenetelmiä, joten vihannekset ovat puhtaita, ja lisäksi viljelyssä suositaan energiaa säästäviä ratkaisuja, kuten LED-valaistusta. Kasvihuoneiden lämmitykseen käytettävät polttoaineet ovat 95-prosenttisesti kiinteitä ja kotimaisia (esim. kaurakuori, metsähake, kierrätyspuu, turve) .
Närpiön Vihannes huomioi ekologisuuden myös pakkauksissa, sillä tomaattivalikoiman pakkaukset ovat kaikki täysin kierrätettäviä. Närpiöläisten kurkkujen säilyvyyttä kohentava muovikalvo puolestaan on muutaman viime vuoden aikana ohentunut neljänneksellä, minkä ansiosta muovia kuluu vuositasolla peräti 6500 kiloa vähemmän. Muovikalvo suojaa ruokahävikiltä, joten sen käytölle on fiksu peruste.
Juhlista tomaattia karnevaaleilla
Osuuskunta Närpiön Vihanneksen tarina alkoi kotimaisista tomaateista, joita on juhlistettu Tomaattikarnevaalin merkeissä jo vuodesta 1982 lähtien. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään Närpiön keskustassa 5.–8. heinäkuuta 2023.
Karnevaaleja odotellessa kannattaakin virittäytyä tunnelmaan herkuttelemalla mehukkailla kotimaisilla kasvihuonetomaateilla. Ota kokeiluun esimerkiksi Satokausi-keittiön kehittelemä kirsikkatomaattikeitto, jonka syvän ja hienostuneen maun salaisuus on laadukkaissa närpiöläisissä kirsikkatomaateissa ja paprikoissa. Ekstramakua soppa saa, kun vihannekset paahdetaan uunissa.
Paahdettu kirsikkatomaattikeitto
4–6 henkilölle, 1h 30min
Tämä tomaattikeitto vie takuulla nälän, kiitos valkoisten papujen ruokaisuuden ja makupaletin yhteen pyöristävän smetanan. Jos sattuu käymään sellainen ihme, että keittoa jää yli, tähteet taipuvat monenlaiseen käyttöön. Kokeile keittoa esimerkiksi pastakastikkeen pohjana, pizzan tomaattikastikkeena tai lisää jääkaappikylmän keiton joukkoon jääpaloja ja tarjoile soppa virkistävän viileänä ja tyylikkäänä alkupalana.
Paahdettu kirsikkatomaattikeitto
- 4 rasiaa (1 kg) Närpiön Vihannes kirsikkatomaatteja
- 2 Närpiön Vihannes paprikaa (punaisia tai keltaisia)
- 1 porkkana
- 2 lehtisellerin vartta
- 4 valkosipulinkynttä
- 1 tlk (380 g) kypsiä valkoisia papuja
- 1 pnt tuoretta basilikaa
- 1 prk (120 g) smetanaa
- noin 3 dl kasvislientä
- oliiviöljyä
- suolaa ja pippuria
Lisäksi:
- leipäkrutonkeja
- valmista pestoa
Laita kiertoilmauuni lämpenemään 180 asteeseen.
Halkaise huuhdellut kirsikkatomaatit ja levitä leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Huuhtele porkkana ja lehtisellerin varret ja leikkaa reilun kokoisiksi paloiksi. Porkkanaa ei välttämättä tarvitse kuoria. Huuhtele paprikat, poista siemenet ja pilko reilun kokoisiksi paloiksi. Lisää pellille tomaattien, porkkanan ja varsisellerin kanssa. Pirskottele kasvisten päälle oliiviöljyä sekä reilu hyppysellinen suolaa ja pippuria.
Kuori valkosipulinkynnet ja laita ne pienen foliopalan päälle. Pirskottele valkosipulien päälle hieman öljyä, suolaa ja pippuria. Sulje folio nyytiksi valkosipulinkynsien ympärille ja aseta pellille.
Paahda kasviksia uunissa noin tunnin ajan, kunnes ne ovat kypsyneet ja saaneet hieman väriä pintaansa.
Lisää kaikki kypsät kasvikset isoon kattilaan basilikanlehtien kanssa. Valuta papujen neste pois, huuhtele ja lisää kattilaan. Kaada kattilaan noin 3 dl kasvislientä ja soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Sauvasekoittimella keitosta tulee hieman rustiikkisempaa, mutta jos haluat sileämmän keiton, käytä tehosekoitinta. Lisää kasvislientä tarvittaessa, kunnes olet tyytyväinen keiton koostumukseen. Valmis keitto saa olla melko paksua.
Sekoita lopuksi smetana keiton sekaan. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Tarjoile keiton kanssa halutessasi krutonkeja ja valmista pestoa. Koristele basilikanlehdillä.
Katso lisää reseptejä kasvisreseptit.fi ja seuraa somessa @narpionvihannes.
Pysy linjoilla myös Satokausikalenterin kanavissa @satokausikalenteri, jaamme runsaasti reseptejä ja tietoa Satokauden kasviksista.